Tag: startup


Fruugo

February 23rd, 2009 — 4:26pm

 

Verkkokaupan etusivu on selkeä, mutta karu

Verkkokaupan etusivu on selkeä, mutta karu

Fruugon betatestaus on ollut käynnissä jo muutamia aikoja ja vaikka keskeneräinen tuote onkin helppo haukkua, niin haukun silti.

 

Fruugo on siis hehkutettu verkkokaupan mullistava suomalainen keksintö. Fruugo on jo ehtinyt vaihtaa toimitusjohtajaansa kerran ennenkuin koko palvelu edes ehti aueta. Muutenkin Fruugo on profiloitunut lähinnä palkkaamalla oletettuja huippuosaajia. Hallituksessa istuvat mm. Nokian Kallasvuo, Risto Siilasmaa (PJ) ja Kim Ignatius. Lisäksi mainosmaailmasta on palkattu Sami Keinänen Hasan & Partnersilta. Rahaa tällä porukalla poltetaan arvioiden mukaan noin miljoona euroa kuukaudessa. Kasvavaa tappiomäärää pyrittiin viime vuoden lopulla korjaamaankin potkimalla pihalle noin kymmenesosa henkilöstöstä.

Mikä tämä Fruugo siis sitten on? Se on olevinaan verkkokauppaa mullistava uusi tekijä, mutta se jättää silti kylmäksi. Ulkoasu on Ajaxilla tehokkaasti kuorrutettu ja yhteisöllisyyttä on yritetty saada mukaan esimerkiksi kuvassa näkyvällä Le Pulsella, joka kertoo mitä muut käyttäjät kaupassa tekevät. Kokonaisuutena ulkoasu on karu, joskin selkeä. En silti ymmärrä tarvittiinko näihin oivalluksiin Hasan & Partnersilta ketään hankkia.

Tuotteita Fruugossa on vielä melko vähän, mutta koska valikoima on silti kattava (siis kattaa alushousuista juomalaseihin ja suunnistuskelloista kännyköihin käytännössä kaiken), niin tuotteiden löytäminen on jotenkin hankalaa. Fruugosta jää “mitä mun on täältä tarkoitus ostaa”-tyyppinen fiilis. Tätä voi korjata tulevaisuus, jossa Fruugo osaa jatkuvasti suositella minulle hyviä tuotteita, mutta näillä näkymin en halua viettää tuolla aikaani niin paljon että Fruugo oppisi preferenssini tuntemaan.

Hinnoista on paha sanoa vielä tässä vaiheessa mitään, mutta mainittakoon että 8 GB iPod Nano (ilmeisesti vielä 3rd generation) maksaa Fruugossa 209 euroa kun Hintaseuranta löytää halvimmaksi vaihtoehdoksi 129 euroa.

Ehkä tämä sitten on sitä uutta kaupankäyntiä, mutta vielä Fruugo ei ole tarjonnut minulle mitään miksi siirtyisin sen käyttäjäksi. Minua asiakkaana ei kiinnosta kuinka monta kauppiasta tai kuinka hienon logistisen systeemin Fruugo on joutunut rakentamaan saadakseen ideansa toimimaan. Minua kiinnostaa hyvä, tehokas ja edullinen ostaminen. Siihen Fruugo ei vielä pysty.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

2 comments » | Internet

Back to top