Tag: oikeus


2 prosentin sääntö

January 29th, 2009 — 9:51am

Helsingin hallinto-oikeus päätti tänään, että Karkkilassa, Vihdissä ja Kauniaisissa tapahtunut 232 äänestäjän äänten katoaminen ei ole sellainen vaalin tuloksen kannalta relevantti ongelma, jonka pitäisi johtaa kuntavaalien järjestämiseen uudelleen. 232 ääntä tarkoittaa n. 2 prosenttia noissa kunnissa annetuista äänistä.

Suora lainaus hallinto-oikeuden päätöksestä

Kynnyksen vaalien uudelleen toimittamiselle on oltava huomattava myös valtiollisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta

Mitäköhän valtiollista perusoikeutta kuntavaaleihin edes voitaisi perustellusti soveltaa? Käsittääkseni perustuslaki ei tunne kuntavaaleja ja Suomen kuntien suhteellisen suuresta itsenäisyydestä johtuen voitaisi puhua mieluummin kunnallisesta perusoikeudesta. Oli miten oli, esimerkiksi presidentinvaalit 2006 olisi ratkaistu tuolla kahdella prosentilla. Eikö sillä tosiaan ole relevanssia? Tarkoittaako hallinto-oikeus, että kuntavaalit ovat vähemmän arvokkaita kuin presidentinvaalit?

Effi aikoo perustellusti valittaa ja hakea korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua. Jos korkein hallinto-oikeus katsoo, että kuntavaaleissa 2% virhemarginaali on ok, niin aion ehdottaa seuraavissa kuntavaaleissa vaalien ulkoistamista Suomen Gallupille. Tulee paljon halvemmaksi ja virhemarginaali ei juurikaan kasva.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | politiikka

Softapatentit kumottu USAssa

November 11th, 2008 — 12:44pm

Suuri osa jenkkien softapatenteista mitätöityi eilen yöllä uuden korkeimman oikeuden päätöksen mukaan.

ITexaminerin mukaan esimerkiksi Microsoft menetti merkittävän osan IPR-omaisuudestaan tuon päätöksen mukaan.

Jenkkien oikeuskäytännön tuntien tästäkin päätöksestä saattaa olla tulossa valitus, joskin asiantuntijat suhtautuvat aika skeptisesti mahdollisen valituksen läpimenoon. Opensource-kehittäjille päätös oli myönteinen.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | politiikka

Back to top