Tag: musiikki


Soneralta kilpailija Spotifylle

May 26th, 2009 — 5:30pm

Sonera ilmoitti yhtäkkiä avanneensa kilpailijan Spotifylle.

Palvelu vaikuttaa Digikohina-blogin mukaan lupaavalta, ja mahdollisuus kuunnella matkapuhelimella sekä muutamalla eri tietokoneella samalla kuukausimaksulla kuulostaa mainiolta. Save-and-stream-ominaisuus puuttuu, joten kuuntelemisen aloittaminen on hitaampaa, mutta toisaalta kaikki tiedostot tallentuvat koneelle, joten niitä voi kuunnella myöhemmin.

Kokeileminen on maksutonta, mutta vaatii Soneran kännykkäliittymän.

Lisää aiheesta Digikohinassa ja Soneralla.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | Internet

Spotifyn musiikkivalikoima kasvaa

April 27th, 2009 — 6:00pm

Näppituntumalta Spotifyn musiikkivalikoima on kasvanut tasaisesti sitten edellisten poistojen. En ole pitkään aikaan törmännyt tilanteeseen, jossa ennen kuuntelemani biisi ei enää olisi valikoimasta löytynytkään. Toki otantani on hyvinkin suppea, mutta ennen näin kävi suhteellisen usein.

Spotify ilmoitti tänään musiikkivalikoimansa kasvaneen taas 1900 uudella julkaisulla. Viimeisten kuukausien aikana valikoima on kasvanut useamman tuhannen levyn viikkovauhtia, vaikkei Spotifyn hankkiman CD Babyn valikoiman lisäämistä Spotifyyn ei ole edes vielä aloitettu.

Ehkä Spotify sittenkin onnistuu lunastamaan lupauksensa, vaikka muuta ehdin jo epäilemäänkin.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | Internet

Faith No More Suomeen!

March 25th, 2009 — 3:31pm

Huhut Faith no moren saapumisesta Suomeen joillekin festareille saivat vahvistusta tänään kun kosketinsoittaja Roddy Bottum vastasi  Twitterissä brasilialaiselle käyttäjälle:

@SEABRONSON ALL of it, hells yes: Portugal, Israel, Brazil, Sweden, Finland, Seattle… we love ALL you fuckers!

Vielä pitäisi saada selville mitkä festarit saavat moisen kunniavieraan. Rokkikonttorin mukaan DEPin tuleminen Ilosaareen voisi olla hyvä vinkki…

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

1 comment » | Aiheeton

Spotifyn musiikkivalikoima kasvaa vaihteeksi

February 12th, 2009 — 10:09am

Viimeksi kun ehdin jo haukkua Spotifyn musiikivalikoiman alati pienentyvän, niin vaihteeksi siltä rintamalta tulee hyviäkin uutisia. Spotify teki viime viikolla indie-levy-yhtiö CD Babyn kanssa diilin, jonka ansiosta CD Babyn 250 000 artistin tuotanto tulee jollain aikavälillä Spotifyyn.

CD Baby on myös siksi merkittävä levy-yhtiö, että se oli ensimmäisiä iTunesin kanssa sopimuksia tehnyt levy-yhtiö, jonka ansiosta myös pienemmät artistit saivat musiikkiaan kaiken kansan kuultavaksi.

Tänään Spotifyn blogissa kerrottiin lisäksi, että Spotifyn musiikkikatalogiin lisättiin normaalin päivityksen ohessa 6000 uutta julkaisua. Julkaisulistan voi käydä katsomassa Google Docsina täältä. Joukossa on mm. Abban tuotantoa.

Kannattaa silti käydä katsastamassa myös Grooveshark, josta bloggasin täällä.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | Internet

Spotifyn voittaja Grooveshark – ilmaista musiikkia selaimella

February 5th, 2009 — 1:12pm
Groovesharkin etusivu selaimessa

Groovesharkin etusivu selaimessa

Googlailin jotain epämääräistä ja eksyin Groovesharkin pariin. Onneksi näin.

Kirjoitin aiemmin parikin kertaa Spotifystä, ja nykyään näyttää tosiaan siltä, että Spotifyn äkkinäinen suosio on kääntynyt toiseen suuntaan ja ihmiset ovat jo siirtymässä pois siitä. Tähän on selvänä syynä se, että palvelun kehitys menee kokoajan väärään suuntaan. Kuten viimeksi raportoin, Spotifystä on kadonnut suuri määrä musiikkia sitten alkuaikojen ja suunta tuntuu kokoajan olevan sama. Levy-yhtiöt eivät 2000-luvulle tunnu siirtyvän kuin pakolla.

Nyt siis kuitenkin löysin Groovesharkin, joka on Google-hittien perusteella huomattavasti Spotifyä pienempi palvelu. Edes Wikipedia-artikkelia ei löydy. Silti uskallan väittää että Spotifyn tappaja on löytynyt, vaikkakin puutteitakin löytyy. Kappaleiden kelaamiset, pausettamiset ja muut perustoiminnot (joita esim last.fm:stä ei löydy) ovat mukana.

Grooveshark toimii kokonaan selaimessa ja käyttäjän ei siis tarvitse ladata asiakasohjelmaa erikseen. Edes rekisteröitymistä ei vaadita musiikin kuuntelemiseen. Rekisteröityminen auttaa kuitenkin ohjelmaa suosittelemaan uusia biisejä sekä mahdollistaa oman soittolistan kuuntelemisen mistä tahansa. Asiakasohjelman puute on ongelma siksi, että “oikeiden ohjelmien” käyttäminen on yleensä kivuttomampaa. Toisaalta eri koneita töissä ja muualla käyttäville tuo on näppärää. Kuriositeettina mainittakoon, että MacBook Pron pikanäppäimet kappaleenvaihdolle ja pauselle toimivat Spotifyssä suoraan, Groovesharkissa eivät. Kuten kuvasta näkyy, Tool kuuluu Groovesharkin valikoimaan, toisinkuin Spotifyssä.

Grooveshark on toteutettu Flashilla, joten kevyemmissä laitteissa sen toimivuus on Herran käsissä (esim. N810) ja tuntien Linuxin Flash-pluginin, myös Linux-käyttäjille saattaa tulla tarve sammutella jumiin mennyttä Firefoxia useinkin. Tuskin tältä vältytään muillakaan käyttöjärjestelmillä kokonaan.

Groovesharkin avulla voi myös tehdä itse Flash-soittimen, jossa soitettava playlist voi koostua sekä Groovesharkin valikoimista tulevasta musiikista, että omista musiikkikappaleista, jotka siirretään Groovesharkiin! Tämän avulla voi rakentaa vaikkapa blogiinsa esimerkiksi musiikkisoittimen, jossa on hittimusiikin lisäksi bloggaajan omat suosikkibiisit joukossa. Tälläista toiminnallisuutta, eli omien kappaleiden lisäämistä ei taida kukaan kilpailijoista (Pandora, last.fm, Spotify) vielä tukeakaan. Eipä silti, Pandora ei Suomessa toimisikaan.

Sosiaalinen mediakin on muistettu. Spotifyssä pystyy lähettämään Spotify-linkkejä kavereille, mutta nämä toki toimivat vain Spotifyn käyttäjillä. Groovesharkissa on valmiit linkit kappaleiden lähettämiseksi Facebookiin, StumbleUponiin tai Twitteriin, ja koska jokaisella biisillä on oma URL, pystyy niitä jakamaan muutenkin messengereissä tai vastaavissa. Lisäksi jo mainittuja itse tehtyjä Flash-palikoita voi jakaa vielä yli 30 muuhunkin Web 2.0-palveluun ja lisäksi tarjotaan vielä koodi muita sivustoja varten.

Uutta ja mahtavaa Groovesharkissa on myös Autoplay-toiminto, joka on huomattavasti parempi kuin Spotifyn vastaava. En tiedä perustuuko Groovesharkin suositukset last.fm:n ehdotuksille vai onko se oma, mutta toimiva se tuntuu olevan. Vielä en ole hypännyt yhdenkään kappaleen yli ja yhden taggasin suosikikseni jo.

Luonnollisesti kappaleita voi hakea artistin, levyn tai genren mukaan ja muut normaalit toiminnot ovat tarjolla. Kokeile ihmeessä!

:edit: Groovesharkista lisää täällä.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

3 comments » | Internet

Back to top