January 29th, 2009 — 9:51am
Helsingin hallinto-oikeus päätti tänään, että Karkkilassa, Vihdissä ja Kauniaisissa tapahtunut 232 äänestäjän äänten katoaminen ei ole sellainen vaalin tuloksen kannalta relevantti ongelma, jonka pitäisi johtaa kuntavaalien järjestämiseen uudelleen. 232 ääntä tarkoittaa n. 2 prosenttia noissa kunnissa annetuista äänistä.
Suora lainaus hallinto-oikeuden päätöksestä
Kynnyksen vaalien uudelleen toimittamiselle on oltava huomattava myös valtiollisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta
Mitäköhän valtiollista perusoikeutta kuntavaaleihin edes voitaisi perustellusti soveltaa? Käsittääkseni perustuslaki ei tunne kuntavaaleja ja Suomen kuntien suhteellisen suuresta itsenäisyydestä johtuen voitaisi puhua mieluummin kunnallisesta perusoikeudesta. Oli miten oli, esimerkiksi presidentinvaalit 2006 olisi ratkaistu tuolla kahdella prosentilla. Eikö sillä tosiaan ole relevanssia? Tarkoittaako hallinto-oikeus, että kuntavaalit ovat vähemmän arvokkaita kuin presidentinvaalit?
Effi aikoo perustellusti valittaa ja hakea korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua. Jos korkein hallinto-oikeus katsoo, että kuntavaaleissa 2% virhemarginaali on ok, niin aion ehdottaa seuraavissa kuntavaaleissa vaalien ulkoistamista Suomen Gallupille. Tulee paljon halvemmaksi ja virhemarginaali ei juurikaan kasva.
Comment » | politiikka
October 29th, 2008 — 2:04am
Tämä on jo paljon kiertänyt, mutta toivottavasti jonkun silmään osuu täältäkin.
Aivan aluksi..
Ilta-Sanomissa SDP:n tiedottaja kertoo kuinka tämä itse asiassa oli järkevästi toimittu – kanavalle kun tlee kokoajan uusia ihmisiä jotka eivät olleet alkuperäisiä kiitoksia kuulleetkaan. Itse asiassa tuntuu, että SDP on omaksunut tuon ajatuksen vähän liiankin hyvin. Ainahan ihmisiä tulee lisää, joten SDP voi hyvin jatkaa aina vain saman viestin tuputtamista.
Mainitaan samalla, että SDP on ilmeisesti analysoinut tiukasti mikä meni pieleen kun vaalit hävittiin jälleen (tai tarkalleen ottaenhan demarit kutsuu “torjuntavoitoksi” sitä, kun kuitenkin jotkut hölmöt vielä heitä ulkomuistista äänestivätkin). Paavo Lipponen nimittäin kertoo samassa lehdessä miten media pelasi vaalit Soinille. Samalla Lipposen lausuntoautomaatti kyseenalaistaa kokonaisen puolueen. Lipposen mukaan ympäristöasiat “voidaan hoitaa” ilman vihreitäkin, joten “sertifikaattipuoluetta” ei hallituksessa tarvita.
Lipposen ylimielisyyshän oli pitkään vertaansa vailla Suomessa, kunnes paikalle saapui parin vaalikauden kypsyttämä Vanhanen. Vanhasen unelmissa hän johtaa Suomea vielä 2015. Siinä vaiheessa tuo parivaljakko on varmaan lakkauttanut tarpeettomana pari muutakin turhaa puoluetta.
Lipposelle ja Vanhaselle on yhteistä käsitys politiikasta “asioiden hoitamisena”, ts. ajatus siitä, että on yksi oikea tapa (puhujan itsensä) tapa hoitaa asioita ja muut ovat vääriä. Jotenkin se muistuttaa ikävästi Neuvostoliitosta.
Comment » | politiikka