Archive for April 2009


Spotifyn musiikkivalikoima kasvaa

April 27th, 2009 — 6:00pm

Näppituntumalta Spotifyn musiikkivalikoima on kasvanut tasaisesti sitten edellisten poistojen. En ole pitkään aikaan törmännyt tilanteeseen, jossa ennen kuuntelemani biisi ei enää olisi valikoimasta löytynytkään. Toki otantani on hyvinkin suppea, mutta ennen näin kävi suhteellisen usein.

Spotify ilmoitti tänään musiikkivalikoimansa kasvaneen taas 1900 uudella julkaisulla. Viimeisten kuukausien aikana valikoima on kasvanut useamman tuhannen levyn viikkovauhtia, vaikkei Spotifyn hankkiman CD Babyn valikoiman lisäämistä Spotifyyn ei ole edes vielä aloitettu.

Ehkä Spotify sittenkin onnistuu lunastamaan lupauksensa, vaikka muuta ehdin jo epäilemäänkin.

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | Internet

Timen äänestysfarssi

April 27th, 2009 — 2:59pm

Time-lehden perinteisessä äänestyksessä maailman vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä voiton nappasi tällä kertaa 21-vuotias opiskelija. Kyllä, hän voitti jopa Obaman.

Voittaja oli Cristopher Poole, aka moot. Hän on 4chan.orgin, lukuisien internetmeemien kodin perustaja. Ehkä moot onkin vaikutusvaltainen, ainakin Rickrollin on aika tunnettu juttu, mutta onkohan hän kuitenkaan 2 kertaa vaikutusvaltaisempi kuin seuraavaksi tullut Anwar Ibrahim?

Ei, sillä 4chanin käyttäjät masinoivat – kuten niin usein tämänkaltaisissa äänestyksissä käy – äänestystuloksen haluamakseen. Musicmachineryssä raportoitiin tarkemmin käytetyt keinot, mutta tiivistettynä Timen varautuminen äänestystuloksen väärentämiseen oli hyvin puutteellista. Toisaalta Time sentään myöntää, että tulokseen on saatettu vaikuttaa, toisin kuin esimerkiksi Suomea ravistelleessa Mikkoset-kriisissä Nelonen. Time.comin vastaava päätoimittaja Josh Tyrangiel sanoo Time.comissa että ”Haluaisin muistuttaa kaikkia jotka epäilevät tuloksia että tämä on Internet-kysely. Tulosten epäileminen oikeastaan kuuluu asiaan.”

Timen kaltainen lehti, kuten Nelonenkin tarkistaa varmaankin faktat uutisoidessaan mistä tahansa aika tarkasti. Miksi oman talon äänestystulokset ovat jotenkin eri asia? Jos koko jutun arvo oikeastaan perustuu siihen, että se legitimoidaan “kansan tahdolla”, niin miksi edes alkeellisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä sen varmistamiseksi, että tulos edustaisi edes kohtuullisella tarkkuudella lehden lukijoiden/nettisivun kävijöiden mielipidettä?

  • Twitter
  • Facebook
  • Digg
  • Delicious
  • Share/Bookmark

Comment » | Internet

Back to top