Erepublik
Itselleni uusi, jo reilut 300 päivää betatestauksessa ollut Erepublik on saanut minut koukkuunsa. Peli on eräänlainen elämäsimulaattori, jossa pyritään mallintamaan yhteiskuntaa, jossa päätökset tehdään demokraattisesti.
Pelissä valitaan pelaajien keskuudesta valtioille parlamentit sekä presidentit. Nämä pääsevät tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat valtion suuntaan. Politiikasta kiinnostumattomat voivat perustaa yrityksiä ja saavuttaa valtansa taloudellisen järjestelmän kautta. Lisäksi pelissä on mukana sotiminen, luonnollisesti.
Tällä hetkellä Suomi on Norjan alaisuudessa ja beta-testi alkaa olemaan päätöksessään. V1, eli ensimmäinen “oikea” versio käynnistyy ensi kuun ekalla puoliskolla. Rekisteröityminen vaatii kutsun joltain jo pelissä olevalta, mutta esimerkiksi www.erepublik.fistä löytyy kutsujia.