Hankin sitten töihin koko jengille E51-puhelimet kätevällä liisausdiilillä. Yrityksille mielestäni liisaaminen onkin järkevin tapa hankkia tämänkaltaista tavaraa. Näin varmistetaan, että puhelimet uusiutuvat järkevin aikavälein (meillä kaksi vuotta) ja saadaan kustannukset tasattua ja ennakoitua. Ilmeisesti jonkinlaisia verotusetujakin on.

Joka tapauksessa, päätyminen E51:n oli helppoa, joskin vapaasti jos olisin päässyt päättämään, puhelimeksi olisi tullut E90 tai mahdollisesti E61i. E51 sisältää nopeat HSDPA-yhteydet, WLAN-yhteydet, on pieni (joskin melko raskas) ja vieläpä edullinen. E90 sisältää näiden lisäksi vielä QWERTY-näppäimistön ja GPS:n, E61i:ssa taas QWERTY on, mutta datayhteydet ovat hitaammat. Aluksi olin innostunut E61i:stä, mutta sen traditionaalisesta poikkeava muotoilu ja varsinkin hitaat datayhteydet kallistivat vaakaa E51:n suuntaan.

E51 siis hankittiin ja nyt käyttöä on takana puolentoista viikon verran. Noin paristakymmenestä laitteesta kaikkia ei ole vielä edes otettu käyttöön, mutta ensimmäinen rikkinäinen laitekin on jo osunut kohdalle. Eräässä yksilössä puhelin valitti välillä SIM-kortin puuttumisesta, eikä edes uusi SIM auttanut. Nyt laite on takuuhuollossa. Oma yksilöni on toistaiseksi toiminut kuin unelma, mutta kahdessa muussa olen nähnyt epämääräistä kaatuilua. Ainakin toisessa syynä oli Nokian aktiivinen valmiustila (joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että kalenteritiedot ja kuusi pikalinkkiä näkyvät puhelimen ruudulla).

Laitteen mukana tulee stereokuulokkeet, liina jolla voi pyyhkiä sormenjälkiä (joita ruutu ja metallinen takalevy keräävät todella kiitettävästi. Onko Nokian insinöörien mukaan hyvä ratkaisu siis se, että kannan mukanani liinaa jolla voin laitettani pyyhkiä?) sekä Nokian uusi, pieni laturi. Laturi on kätevän kokoinen ja kulkee vaikka rintataskussa mukana helposti. Muistikorttia ei tule mukana, mutta halvimmillaan parin gigan MicroSD-kortteja saa alle kympillä.

Viimeistelyltään puhelin tuntuu laadukkaalta. Mitään narinoita tai muuta epämääräistä en ole havainnut, joskin olen niistäkin lukenut.

Ohjelmia on jo esiasennettuna aika kattava paketti perinteisistä selaimista ja pdf-lukijoista Nokia Maps-karttaohjelmaan ja zip-pakettien purkuohjelmaan. Puhelimen valikoista löytyy myös Lataa-sovellus, jolla voi ladata ilmaiseksi joitain lisäohjelmia sekä mm. maksullisen Wayfinderin navigointiin ulkoisen GPS-mokkulan kanssa. Käteväksi olen kokenut Widsets-ohjelman, jolla pystyy kätevästi seuraamaan haluamiaan nettisivuja. Widsettejä on helppo tehdä itse ja suomalaisia widsettejä löytyy paljon, mm. YTV:n reittiopas, Telkku.com, Ylen uutiset yms.

Akkukestoa laitteella on aktiivisessa käytössä noin vuorokausi-puolitoista. Se ei ole paljon, mutta mielestäni riittävästi tämänkaltaiselle laitteelle. Jos on lähdössä vaellukselle, WLANit ja muut voi toki ottaa pois päältä, jolloin akku kestää pidempään. Tämä on selvästi tehty urbaanille kaupunkilaiselle, ja urbaanilla kaupunkilaisella on virtaa saatavilla säännöllisin väliajoin. Akun varausta ilmaiseva palkki toimii paremmin kuin Nokioissa yleensä, eli ensimmäiset palkit kestävät suunnilleen yhtä pitkään kuin viimeisetkin. Ennenhän oli tyypillistä, että akku näytti täysiä palkkeja viikkokaupalla, mutta joskus puhelun aikana se sitten meni lähes loppuun.

Akkua syö luonnollisesti paljon 3G-käyttö. 3G-piiri myös kuumenee huomattavasti, sekä puhuessa että varsinkin nettiä käytettäessä. Ensimmäisellä kerralla luulin puhelimen akun olevan räjähtämässä kun otin puhelimen käteen käytettyäni sitä kannettavan kautta modeemina. Laitteen pinta on kovassa käytössä varmasti yli 35-asteinen.

Ulkoisissa liitännöissä on jätetty PopPort pois ja tilalle on tullut miniusb. Tietokoneeseen kytkettäessä puhelin näkyy massamuistina, mikä on tietenkin joustavaa ja kätevää. Synkroinointi PC Suiten avulla toimii moitteettomasti ainakin Outlookista, sen sijaan PC Suiten Internetiin yhdistäminen toimii välillä, välillä ei. Parempi tapa on asentaa puhelin normaaliksi modeemiksi Windowsista. Linuxin kanssa en ole puhelinta vielä edes ehtinyt testaamaan, lähinnä siksi, että kannettavassani on Windows. Linux-kokemuksia tulossa myöhemmin.